Mitä tapahtuu, kun sosiaalinen media kohtaa Itä-Lapin kylät? Syyskuun alussa neljä sosiaalisen median vaikuttajaa suuntaa Posiolle, Sallaan, Kemijärvelle ja Pelkosenniemelle tutustumaan paikallisiin ihmisiin, maisemiin, tekemiseen ja arkeen 2.–4.9. väliseksi ajaksi.

#VaikuttajaKylässä-kampanjan tavoitteena on tuoda esiin alueen monipuolista elämää tavalla, joka tavoittaa myös sellaisia yleisöjä, joille alue ei ole entuudestaan tuttu. Vaikuttajat pääsevät kokemaan kyläelämää paikallisten ihmisten johdolla ja jakavat kokemuksiaan omissa sosiaalisen median kanavissaan.

Neljä vaikuttajaa, neljä näkökulmaa

Matkalle lähtevät Rouzimary, Shokkiäijä, ViliChili ja Jasmin Timisjärvi. Heillä on omat persoonalliset tapansa tehdä sisältöä ja kertoa kokemuksistaan, mikä tuo alueesta esiin myös aivan uusia puolia.

Matkan aikana vaikuttajat pääsevät tutustumaan esimerkiksi paikallisiin ihmisiin, yrityksiin, tapahtumiin ja harrastusmahdollisuuksiin sekä siihen, millaista tavallinen arki Itä-Lapissa on. Tarkoituksena ei ole rakentaa kiillotettua matkailumainosta, vaan antaa vaikuttajille mahdollisuus nähdä ja kokea alue itse – ja kertoa näkemästään omalla tavallaan.

Samalla kohtaamiset tarjoavat alueen ihmisille mahdollisuuden tutustua sosiaalisen median maailmaan ja siihen, millaisia uusia tapoja kylien tarinoiden kertomiseen voi löytyä.

Kylien tarinat kuuluvat myös sosiaaliseen mediaan

Kylissä tapahtuu paljon sellaista, mikä ei välttämättä näy alueen ulkopuolelle. Paikalliset ihmiset, yhteisöllisyys, yrittäjyys, luonto, harrastukset ja omaleimaiset tapahtumat muodostavat kokonaisuuden, josta Itä-Lapin identiteetti rakentuu.
#VaikuttajaKylässä-kampanjassa halutaan antaa näille tarinoille uusia kertojia ja uusia yleisöjä.

Aikaisemmin kampanja on toteutettu Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Kokemukset ovat osoittaneet, että vaikuttajien tuominen alueille synnyttää sisältöjen lisäksi myös aitoja kohtaamisia ja uusia tapoja katsoa omaa kotiseutua.

Matka tehdään yhdessä

Kampanja toteutetaan yhteistyössä Suomen Kylien, Lappilaiset Kylät ry:n, Leader Pohjoisin Lapin, Leader Koillismaan, Pelkosenniemen kunnan, Kemijärven kaupungin, Posion kunnan, Sallan kunnan sekä Päivittäistavarakauppa PTY ry:n kanssa.

Matkan aikana syntyviä sisältöjä voi seurata vaikuttajien omissa sosiaalisen median kanavissa sekä Suomen Kylien kanavissa.

– Kuten kaikki tietävät niin kylät eivät ole vain paikkoja kartalla, vaan eläviä yhteisöjä, joissa tapahtuu koko ajan. Vaikuttajien kautta näitä tarinoita voidaan kertoa aivan uusille yleisöille ja samalla nähdä itsekin tutut kylät vähän uudesta näkökulmasta, sanoo Suomen Kylät ry:n viestintäpäällikkö Timo Metsäjoki.

Ja kuten kylillä yleensäkin, matkaan mahtuu varmasti myös muutama yllätys.

#VaikuttajaKylässä – seuraa matkaa!

Kampanjan vaikuttajat

Rouzimary – Roosa-Maria Laine
Roosa-Maria Laine eli Rouzimary on yksi Suomen tunnetuista TikTok-vaikuttajista. Hänet tunnetaan erityisesti humoristisista sketseistä, hahmoista ja pohjalaisesta murteesta. Rouzimary palkittiin vuonna 2025 Tubeconissa vuoden huumorivaikuttajana.
TikTok: @rouzimary
Instagram: @rouzimary

Shokkiäijä – Khaled ”Kalle” Azizi
Shokkiäijänä tunnettu Khaled Azizi nousi tunnetuksi erityisesti Malmin Kebabin ympärille rakennetulla sosiaalisen median sisällöllä. Hänen sisältönsä yhdistää huumoria, yrittäjyyttä ja arjen kohtaamisia, ja hän on ollut aktiivinen erityisesti TikTokissa, Instagramissa ja Snapchatissa.
TikTok: @azizi.khaled
Instagram: @azizi.khaled

ViliChili – Vili Lehtelä
Vili Lehtelä eli ViliChili on monikanavainen somevaikuttaja, joka tunnetaan erityisesti humoristisista videoistaan ja Muksu-hahmostaan. Hän on tehnyt myös paljon työtä kiusaamisen vastaisessa vaikuttamisessa ja vieraillut kouluissa ympäri Suomea.
TikTok: @vilichili2
Instagram: @vilichili
YouTube: ViliChili YouTubessa

Jasmin Timisjärvi
Jasmin Timisjärvi tekee sisältöä yhdessä puolisonsa Tuomaksen kanssa nimellä Jasmin & Tuomas. Heidän sisältönsä painottuu lyhytvideoihin, matkailuun ja erilaisiin arjen kokemuksiin, ja heidän sisältöään julkaistaan erityisesti Instagramissa ja TikTokissa.
Instagram: @jasmin.ja.tuomas
TikTok: @jasmin.ja.tuomas