Lapin kylätoimintapäivät järjestettiin 26.9. – 27.9.2026 Hotelli Pyhätunturissa.
Iloinen puheensorina täytti Hotelli Pyhätunturin tilat, kun yli 100 osallistujaa pääsivät viettämään yhteistä aikaa, verkostoitumaan ja tutustumaan mm. tulevaisuusajatteluun ja kyläturvallisuuteen.
Puheenjohtajamme Johanna Mikkola toi Leader-ryhmien terveiset missä ilmaistiin myös huoli maaseuturahoituksen jatkumisesta. Meidän on yhdessä tehtävä edunajamista tulevan ohjelmakauden rahoituksen takaamiseksi.
Myös yksi mielenkiintoinen kysymys herätti ajatuksia; ”Riittääkö kylissä talkoointoa vai muotoutuuko kylätoiminta lähemmäksi varainhankintaa ja palveluntuottamista, senioriyrittäjyyttä ja vastikkeellista työtä?”
Johanna Niilivuo Suomen kylät ry:stä kertoi tulevaisuussopimushankkeesta, jonka yksi pilottikunta oli Sodankylä. Hankkeen tavoitteena on vähentää alueellista eriarvoisuutta ja tuoda maaseutukylien ääni vahvemmin esiin kunnallisessa päätöksenteossa, sekä kytkeä kylien kehittämistyö osaksi kunnan strategista suunnittelua ja päätöksentekoa.
Kiitos kansanedustajat Mika Riipi ja Johanna Ojala-Niemelä, että ehditte kiireiltänne vierailemaan kyätoimintapäivillä.
Sunnuntaina kuulimme Ari Keskitalon esityksen vuoden Lappilaisesta kylästä, Kaakamosta. Sekä mielenkiintoisesta Vastuulliset vierailijat hankkeesta. Lapin Liikunta ry:n Riina Jänkälän upea puheenvuoro; Parempaa jaksamista – ajatuksista pieniin tekoihin, oli todella ajatuksia herättävä.
Iltapäivän aikana käsiteltiin kylien turvallisuusasioita KESTI- hankkeen seurassa. Puheenvuorot Lapin Pelastuslaitoksen Sami Vieron, Aina valmis kyläradio Jarmo Saarijärven ja Sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen Maarit Simoskan kiinnostivat kovasti yleisöä ja herättivät vilkasta keskustelua.
Päivien esityksiin pääset tutustumaan tästä:
- Leader-ryhmien ajankohtaiset, Johanna Mikkola
- Kylien ja kuntien yhteinen tulevaisuustyö, Johanna Niilivuo
- Vuoden Kylä Kaakamo, Ari Keskitalo
- Mikä ihmeen kyläradio, Jarmo Saarijärvi
- Vastuulliset vierailijat -hanke, Emma Hentilä
Perinteisesti kylätoimintapäivillä palkittiin myös aktiivisia kyläläisiä. Esitykset palkittavista on tullut kyliltä.
HOPEINEN ANSIOMERKKI
- Jenni Jokela, Könkään kyläyhdistys ry
- Jarmo Matilainen, Itäkoski, Länsikoski ja Törmän kylät ry
- Sakari Alakärppä, Itäkoski, Länsikoski ja Törmän kylät ry
- Mikko Hjulberg, Itäkoski, Länsikoski ja Törmän kylät ry
- Marjatta Pekkarinen, Tapionniemen kyläseura ry
- Marja-Leena Juujärvi, Juujärven kyläseura ry
- Sirkka Sandbacka, Juujärven kyläseura ry
PRONSSINEN ANSIOMERKKI
- Tapani Hiltunen, Tapionniemen kyläseura ry